Hoitolan tarina

Disa Bockström

Aistit ovat portti sisimpäämme

Yli 30 vuotta sitten, kun ensimmäiset lapseni olivat pieniä, luonnonmukainen elämäntyylini vahvistui. Halusin heille mahdollisimman puhdasta ja hyvää ravintoa. Ja kun he sairastelivat, opettelin kasvilääkintää eli fytoterapiaa, josta usein saimme avun. Silloin ei ollut nettiä, eikä sitä määrää tietoa saatavana, kuin nyt, mutta kirjoja sentään. Frantsilan yrttitilalla pidettiin kasvukauden aikana työleirejä, joihin pääsi ruoka- ja majoituspalkalla. Siellä tapasin Frantsilan emännän Virpin, joka johdatti fytoterapian valtavaan maailmaan.

Monen vuoden aikana osallistuin erilaisille kursseille ja sain itsekin kokea monet hyvää tekevät fyto-ja aromaterapeuttiset hoidot. Vuonna 2001 perustin oman yritykseni, hoitola Valokin, mistä tulee tänä vuonna jo 20 vuotta. Monia ihania asiakkaita olen saanut hoitaa, kulkea heidän vierellään elämän iloissa ja suruissa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiselle on annettu aistit siksi, että niitä voi ruokkia hyvillä asioilla - ne ovat portti sisimpäämme. Maku, haju, kuulo, näkö ja tunto, tarvitsevat hyvää, kaunista ja lempeää, jota aistillisuudeksi kutsutaan.
Hoitokokemus voi olla kaikkea tätä.

Tervetuloa kokemaan. -Disa B-